by
on
under Yleinen
Permalink

YKSILÖLLISTÄ HYVINVOINTIA TEKNOLOGIAN KEINOIN

IMG_5783

Hyvinvointia edistävän teknologian tutkimus-ryhmän (HET) tavoitteena on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen teknologian keinoin. Monitieteisessä ryhmässä kohtaavat vahva terveys- ja hyvinvointiosaaminen sekä teknologia- ja palveluosaaminen.

Tutkimusryhmä edesauttaa pääasiassa erityisryhmien hyvinvointia. Yksilölliset tarpeet ovat tutkimus-, palvelu- ja teknologiakehitystyön keskiössä. Tutkimushankkeissa mukana on muun muassa ikääntyneitä, kehitysvammaisia, liikuntarajoitteisia ja muistisairaita. Kohderyhmän edustajat ovat parhaita asiantuntijoita heille suunnatussa kehitystyössä.

Tämänhetkisessä hanketoiminnassa keskitytään mobiili-, peli-, RFID-, NFC- ja konenäköteknologiaan sekä anturointi- ja mittalaitteisiin. Erityistä huomiota kiinnitetään teknologian käytettävyys- ja käyttäjätutkimukseen sekä teknologian terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin. Tutkimustuloksista voi lukea tieteellisistä julkaisuista, mutta niitä pyritään esittelemään myös kotimaisilla asiantuntijafoorumeilla.

Alueellista, kansallista ja kansainvälistä tutkimustyötä

Satakuntalaisten toimijoiden kanssa on kehitetty ja pilotoitu omaehtoisen kuntoutuksen ja aktivoitumisen sovelluksia. Yhteistyössä on toteutettu niin muistikuntoutusta kuin fyysistä liikuntaa sisältäviä mobiilipelejä sekä yhdistetty taidetta ja teknologiaa hyvinvoinnin edistämiseksi virikkeellisillä sovelluksilla.

Tutkimusryhmä tekee yhteistyötä muiden korkeakoulujen kanssa. Ajankohtaisimpana mainittakoon SAMKin ja Turun ammattikor-keakoulun liittouman CoastALin puitteissa tehtävä hyvinvointiteknologiatyö.

Tutkimusryhmä vahvistaa osaamistaan ulkomaisten kumppaneiden kautta. Yhteistyötä tehdään erityisesti irlantilaisen Dundalk Institute of Technologyn ja ruotsalaisen Mittuniversitetetin kanssa. Yhteishankkeissa tutkitaan hyötypelejä ja kehitetään anturiteknologiaa automaattiseen hyvinvoinnin seurantaan.

Mahdollisuuksia yrityksille

Tutkimusryhmä tarjoaa tukea ja asiantuntemusta alalla toimiville ja alasta kiinnostuneille. Hyvinvointia edistävä teknologia luo yrityksille ja hyvinvointipalveluiden tuottajille suuria mahdollisuuksia, koska teknologian ja teknologiasisältöisten palveluiden potentiaalista on käytössä vain murto-osa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.